sunnuntai 21. helmikuuta 2021

UUSIA AJATUKSIA SUOMEN KEHITTÄMISEKSI VANHALLA SUURELLA AATTEELLA - SOSIAALILIBERALISMI

 TASAVALTALAINEN SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE  on poliittisesti sosiaaliliberaali poliittiseen keskustaan lukeutuva  ja vuodesta 2005 kymenlaaksossa ja uudellamalla toiminut, rekisteröimättömänä yhdistyksenä kesään 2021 asti toiminut ruohonjuuritason kansalaisliike, joka on ajanut uudenlaista suomalaista sosiaaliliberaalia yhteiskuntapolitikkaa eteenpäin sekä kuntatasolla että valtakunnallisesti ajamalla kansalaisaloitteita valtuustoille sekä tekemällä esityksiä eduskuntaryhmille ja maan hallitukselle ja esiintymällä valtakunnallisin lehtikirjoituksin koko maan tasolla.

Olemme olleet mukana vuosien 2011 ja 2019 eduskuntavaaleissa vaaliliittokumppanien listoilla kaakkois-suomen vaalipiirissä, sekä vuoden 2012 kuntavaaleissa kotkassa. Saamamme äänimäärät eivät ole olleet pääasiana, vaan kampanjoitten käyttäminen asioitten julkiseen edistämiseen  ja yhteiskunnallisen keskustelun herättämiseen. Olemme olleet aktiivisesti mukana mm. työsuojelulain kehittämisen alkuvaiheissa kansalaisliikkeiden mukana työryhmissä, ja edustuksemme on ollut mukana poliittisten pienryhmien yhteistyöprojekteissa eri aloilla. Meillä toimivat yhteiskunnan eri alojen asiantuntijat ja työelämän osaajat paikallistasoilla, omilla työpaikoillaan ja yhteisöissään kunnissa.

EDP on rekisteröitynyt  kuluvalla vuosikymmenellä viralliseksi yhdistykseksi jäsenmäärän hiljalleen kasvettua, ja laajentaa toimintaansa koko maan kattavaksi projektiksi. Maanläheinen ja yksilön tasolta lähtevä toiminta ylöspäin suunnattuna on ryhmämme kantava voima. Yhteistyössä on voimamme, kansallisen yhteisen laajan edun ajaminen liikkeen tärkeimpänä tavoitteena on paljon tärkeämpää kuin liikkeemme oma koko tai valta. 


PUOLUEOHJELMAN PÄÄKOHTIA:   (yksityiskohtaisemmat ohjelmat löytyvät sivuvalikoista,)

Työmarkkinat, sosiaalipalvelut ja verotuspolitiikka

Sosiaalinen edistyspuolue katsoo, että suomessa tarvitaan 2020 luvulla laajempia uudistuksia samaan aikaan eli tulisi toteuttaa työmarkkinoitten uudistus , sote - uudistus ja verotuksen remontti samanaikaisesti siten, että maassa oleva tekemätön työ, raha ja ihmiset kohtaisivat. Nykyisin suomessa on meneillään laajamittainen virheellinen kehitys, jossa valtio ottaa esimerkiksi velkaa työttömyyden korvaamiseen, sensijaan että varoja käytetäisiin suoraan työpaikkojen luomiseen sinne missä työtä on sekä järjestelmien kehittämiseen, ja samaan aikaan peruspalveluista vähennetään työntekijöitä koska ei ole varaa maksaa palkkoja. Tarvitaan laajempi korjausliike, yksi uudistus ei riitä maan tasolla.EDP vaatii yksityisen tuottajasektorin ja julkisen tuottajapuolen vastakkainasettelun lopettamista, se ei palvele kenenkään etua, ja yhteistoiminnan kehittämistä esimerkiksi työ-osuuskuntien perustamisessa, ja valtionpalkkajärjestelmän kehittämistä ja nuorten ammattilaisten vakituisten työsuhteitten perustamista jotta eläkkeensä ansainneet pääsisivät eläkkeelle säällisessä ajassa. Työ- sote- ja verotus kulkevat käsi kädessä ja niiden pitää tukea toisiaan oikealla tavalla. Kunnallisella työntekijällä tulee olla liberaali oikeus hallinoida omia työkulujaan ja tehdä itse omasta toiminnastaan tuotannollisesti kannattavaa, silloin kun sitä tarvitaan.

Ulkopolitiikassa EDP kannattaa ensisijaisesti pohjouismaista sotilasyhteistyötä ja-- mahdollisuuksien mukaan-- liittoutumatonta suomea, mutta hyväksyy pakollisen tarpeen edessä myös liittoutumisen johonkin sotilasliittoon, sekä esittää pohjoismaisen turvallisuuspoliittisen toiminnan aloittamista pohjoismaiden neuvoston PN:n lipun alla, jolloin pohjoiset nato-maat pääsisivät toimimaan vaihtoehtoisella tavalla pohjolan puolustuksen turvaamisessa ja pohjoisen euroopan sotilaallisia jänniteitä saadaan purettua.

Globaalissa taloudessa EDP haluaa ajaa ns. hybriditaloutta, eli luodaan globaali kaksoistalousjärjestelmä, jossa liiketalous on omassa kierrossaan ja yhteiskuntatalous omassaan, ja nämä järjestelmät elävät rinnakkain ja sisäkkäin niin ettei liiketalouden vaihtelut enää häiritse sivilisaation sosiaalista kehittymistä. Talouksien tasapainoa ylläpitävät yhteiset vakausrahastot ja tasausrahastot, jotka tukevat sovitusti kumpaakin järjestelmää. Kapitalismi ja kommunismi epäonnistuivat, on luotava niiden välissä kulkeva tasapainoon nojaava sosiaaliliberaali vaihtoehto.

Sosiaalipalveluissa ihmisten yhteinen toiminta jossa kansalaiset tekevät yhteistyötä, on saatava kunnissa toimimaan oma-aktiivisuuden lisäämiseksi, pelkkä holhoaminen ja passiviinen osanotto ei ole oikein.


NÄISTÄ JA MUISTA ASIOISTA LISÄÄ YLEISOHJELMASSAMME, jotka löydät valikosta vuosien 2016-2021 väliltä klikkaamalla sivuston oikealta laidalta. Yhteystiedot löytyvät myös sivustolta.

RYHMÄN PÄÄ- ÄÄNENKANNATTAJA ON NETTILEHTI   "VAPAAT SANOMAT" osoite 

http://vapaatsanomat.blogspot.com 


TULE MUKAAN TEKEMÄÄN IHMISLÄHEISTÄ JA AITOA YKSILÖTOIMINTAA YHTEISEKSI HYVÄKSI  - TASAVALTALAINEN SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE R.Y.









maanantai 6. tammikuuta 2020

UUDEN VUOSIKYMMENEN MAAILMAN JA SUOMEN KEHITYSKULKU

SUOMI on ollut aina joidenkin alojen kehityksen kärjessä kuten tieteissä ja taiteissa, ja alkanut vuosikymmen määrittelee pitkälle ainakin teknologisesti koko sivilisaation kehityssuunnan alkaen ympäristönsuojelusta teollisuuden linjauksista. Ympäristömme tulee hitaasti muuttumaan siihen suuntaan, mihin globaali teollisuus ja talous sitä ajaa. Suomen tulisi toimia tällä vuosikymmenellä omalta osaltaan suunnannäyttäjänä globaalin talousjärjestelmän kehittäjänä, kohti kansainvälistä kestävää taloudellista kehitystä ja kokonaivaltaista ajattelua maailman tilan kohentamisessa kaikilla aloilla.

Kapitalismi ja Sosialismi ovat kadonneet niiden aikaisempien määritelmien mukaisesti, ja tilalla on maailmanlaajuinen keskiaikaistumisen kehitys, jossa muutamat pienet väestöryhmät haalivat kansainvälisyyttä väärin käyttämällä omistukseensa valtavia omaisuuksia ja sitäkautta yhteiskunnallista vaikutusvaltaa kaikissa maanosissa: Sivilisaatio ei voi ottaa taaksepäin askelia kohti keskiaikaa, jolloin muutama rikas taho hallinnoi kokonaisia kansakuntia ja päätti niiden kohtaloista oikkujensa ja mielihalujensa mukaan. Ihmisen on kehityttävä eteenpäin ja osoitettava se kehittämällä myös  yhteiskuntaa ihmisen sosiaalista edistystä kuvaavalla tavalla.

On saatava uusi, 3000-lukuun tähtäävä globaali  Sosiaaliliberaali kaksoistalousjärjestelmä, jossa markkinatalous elää rauhanomaisesti yhteiskuntatalouden rinnalla määräämättä enää sivilisaation humanitäärisen kehityksen suuntaa.Raha ja Valta ovat olemassa edelleen, mutta ne on sofistikoituneesti erotettava senverran toisistaan, että ihminen ja ihmiskunta ovat kaiken kehityksen keskeisin asia, raha vasta toinen.

                                                                    Martti J. Nykänen 6.1. 2020
                                                                    Sihteeri
                                                                    Tasavaltalainen Sosiaalinen Edistyspuolue



PUOLUEEMME PÄÄ- ÄÄNENKANNATTAJA VAPAAT SANOMAT NYT NETISSÄ
OSOITTEESSA http//: vapaatsanomat.blogspot.com

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

GLOBALISAATIO-TALOUSOHJELMA KEHITYKSEN PERUSTAKSI

MAAILMAN taloudellinen kehitys on ollut jo kauan epänormaalia siten, ettei maailmantalouden valuutta ja pääomat liiku normaalisti yhteiskuntien välillä ja kasvata kansantalouksia terveen kaupankäynnin muodossa, vaan tietyt globaalisti toimivat valtiovallat ja liikekonsernit sekä niiden yhteistyömuodot ovat haalineet jättimäisiä valuuttavarantoja maailmasta pelkästään seisomaan tileille ja holveihin ilman, että niitä käytettäisiin kuten valuuttaa kuuluu, kiertämään maailmantaloudessa sekä kasvattamaan globaalia taloutta jotta markkinoitten alkuperäinen tavoite toteutuisi eli yleinen kansainvälinen elitaso nousisi, ja maailman kansakuntien varallisuus kohenisi. Todellinen  talousliberalismi ei toteudu valuutan liikkumisen vapautena kuten pitäisi.

KIINA on viimeaikoina  julkisesti valitellut kansainvälisen kaupan hyytymistä, ja vaikka yhdysvaltain talous onkin tilapäisesti piristynyt, ei sama tilanne kosketa koko globaalia talousyhteisöä vaan kiinassa asti koetaan jo taloudellisen pysähtymisen merkkejä: Vertauskuvallisesti: jos kymmenestä miehestä yhdellä on porukan kaikki rahat ja yhdeksällä sitä ei ole, on turhaa kysellä miksi kaverit eivät enää ostakaan mitään? Kiinan lasketut valuuttavarannot on valtaisa osa koko maailman valuuttojen yhteenlasketusta saldosta, tämäkin paljastui hiljattain ilmestyneessä tutkimuksessa, ja niiden yhteenlaskettu saldo oli jo vuonna 2007  noin 1,2 biljoonaa dollaria.Tämä siis vuosikymmen sitten! Vaikka tämän jälkeen olikin välillä lievää laskua, on viimeisin tieto noin 3 biljoonaa dollaria vuodelta 2016.

Nykyinen kansainvälinen talousjärjestelmä ei estä valuuttojen edelleen kasaautumista seisomaan tuottamattomina, vaan samat valuuttahamsterit jatkavat pääomien seisottamista ja koko globaali talous ei toimi enää normaalisti, kun varannot eivät kierrä.

EU ja YK kuten kaikki muutkin esimerkiksi  G-8 liittoutuman jäsenmaat eivät ole reagoineet käytännössä juuri mitenkään pahenevaan globaaliin tilanteeseen talouden puolella, joten mikäli maailmantalouden perusongelmia halutaan alkaa vakaasti ratkoa, tulee koko maailmantalouden yleisiä toimintaperusteita arvioida uudestaan ja kehittää uusia mekanismeja,joilla asteittain ja pikkuhiljaa saadaan koko globaalin talouden toimintaa muutettua siten, että kaupallinen toiminta ohjaisi vähemmän sivilisaation sosiaalisen kehityksen suuntaa.Kun valuuttoja kerätään tuottamattomina pelkästäänb seisomaan, sen vaikutuksena myös tavallinen yhteiskuntatalous alkaa kärsiä ja kehittyminen hidastuu taloudellisten varojen vähetessä kuten on havaittu. Kansalaisten vapaus, ihmisen perusliberaalit oikeudet eivät toteudu, koska taloudellinen liberalismi ei toteudu eikä tue ihmisen vapautumisen elementtejä käytännön elämässä. Eli markkinatalouden asemaa suhteessa yhteiskuntatalouden suuntaan tulisi järjestellä vähitellen uudelleen. Ohessa on esimerkkinä pitkän aikaa suomessa kansalaisten kehittelemä alustava ohjelmakokonaisuus, joka perustuu tavallisten ihmisten ajatuksiin ja arkielämään siitä, kuinka  globaalia taloutta voitaisiin oikeasti uudelleenohjata toiminaan terveellä pohjalla ja oikean suuntaan:

Ohessa on tähän asti kansalaisten esilletuomia ajatuksia joista ohjelmatyö on puolueessa käynnistetty:
'
Tulisi luoda ns. Globalisaatio- talousohjelma, joka sisältää seuraavat elementit:
- Globaali kaksoistalousjärjestelmä, jossa liiketalous ja yhteiskuntatalous toimivat rinnakkain, mutta liiketalouden vaihtelut eivät enää suoraan kosketa yhteiskuntatalouden ja sitäkautta sosiaalisen kehityksen suuntaan samalla tavalla kuin aiemmin, näihin liittyvät tasausrahastot.
- Valuuttojen siirtovero maasta toiseen, lait valuuttojen terveen liikkumisen turvaamiseksi,
- Pakolais- ja siirtolaisohjelma maapallon tasaiseksi asuttamiseksi,
- Kansainvälinen energiaohjelma saasteettoman ja kestävän energiatuotannon luomiseksi,
-YK:n rauhaturvaamisen uudet valtuudet kriisialueilla

Sosiaalisen edistyspuolueen ohjelmatyö on alkanut näiden kansalaisten tuomien raamien sisällä, ja julkaisemme sitämukaa uutta ohjelmastekstiä kun työvaliokunnat saavat valmista ohjelmaa julkaistavaksi. Tule mukaan ajattelemaan omalta kannaltasi, miten haluaisit edistää asioita suomen päättäjille asti heille ohjeeksi  globalisaation ohjaamiseksi oikeille raiteille ja kestävän kehityksen luomiseksi tuleville sukupolville. Yhteystiedot löytyvät sivustomme yhteystietoja-osiosta.



                                                                    Työvaliokunta
                                                                    Sosiaalisen edistyspuolueen hallitus





lauantai 20. huhtikuuta 2019

KIITOS ÄÄNESTÄJILLE - EDISTYSPUOLUE JATKAA ETEENPÄIN

SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE sai kaakkois-suomen vaalipiirissä  lisättyä kannatustaan sitten vuoden 2011 eduskuntavaaleista  Itsenäisyyspuolueen kanssa liitossa kaksinkertaistaen puolueen äänimäärän, ja kannatus tuli tasaisesti ympäri vaalipiiriä. Kotkan kotikentän saalis oli suurin, tämän ohessa toiseksi eniten kertyi kouvolasta sekä lappeenrannasta , kuten myös mikkelistä ja savonlinnasta. Kannatus koostui tasaisesti suurimmista kaupungeista.
Martti J. Nykänen toteutti kampanjan ilmaiseksi, eli jokainen ääni tuli ilman minkäänlaista rahallista satsausta, pääosin pelkillä lehtikirjoituksilla ja pienellä kortinjakokampanjalla.
Kiitämme äänestäjiä, ryhmämme on hiljakseen lisännyt tasaisesti kannatustaan ja paljon on vielä matkaa ja tehtävää tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta jatkamme toimintaa eteenpäin vanhaan malliin. tervetuloa jälleen mukaan!

                                                                   Teija Nykänen,
                                                                   Puheenjohtaja
                                                                   Sosiaalinen Edistyspuolue

tiistai 29. tammikuuta 2019

Kansanedustajaehdokas MARTTI J. NYKÄNEN: NUORISOLLE VAKITUISTA TYÖTÄ

Kaakkois-suomen vaalipiirissä muodostetun liittokunnan Itsenäisyyspuolueen ja Sosiaalisen Edistyspuolueen kansanedustaja- ehdokas
Martti J. Nykänen pitää vaalien yhtenä suurimmista kysymyksistä nuorison vakituisen työllistymisen, koska sillä on laaja vaikutus muihinkin yhteiskunnan perusasioihin. Ohessa ehdokkaamme mielipiteitä.


NUORISON VAKITUINEN TYÖLLISTYMINEN ELINTÄRKEÄÄ SUOMELLE

Nuori ihminen rakentaa elämäänsä koulujen jälkeen, hankkii usein puolison ja perheen, rakentaa tai perustaa kodin ja ryhtyy sitten rakentamaan tulevaisuutta, mutta tämän kaiken turvallisesti toteuttamiseksi tarvitaan vakituinen työpaikka ja vakituiset, turvatut tulot.

Vakituinen työpaikka tarkoittaa esimerkiksi vakituista virkaa vaikkapa julkisella sektorilla, tai pitkää sopimusta yritysmaailmassa: Suomalainen vastuullinen nuori ei helposti lähde tekemään elämänsä suuntaa määrääviä isoja päätöksiä ilman että pohjustus, taloudellinen  vakaus, on turvattu.

Samaan aikaan kun suomessa on noin 30% nuorisotyöttömyys, valtiovalta manaa alhaisia syntyvyyslukuja ja on huolissaan väestörakenteesta ja kansan ikääntymisestä, mutta ei kuitenkaan reagoi oikeasti asiaan millään tavalla. On puhuttu synnytystalkoista, työperäisen maahanmuuton lisäämisestä ja vaikka mistä, mutta onko kukaan tehnyt oikeasti yhtään konkreettista esitystä tai tarjonnut ratkaisua siihen, että maamme nuoriso saisi rakentaa varman ja kunnollisen elämän, hankkia lisää lapsia ja sitäkautta maamme väestön keski-ikäkin nuortuisi ja kansamme määrä kasvaisi? Eikö ketään vallassaolevaa tosiaan kiinnosta nuorten suomalaisten elämän rakentaminen ja kansakunnan väestön turvaaminen tulevaisuudessa omien nuortemme tekemänä?

MInusta maamme perusasioita pitäisi ensin laittaa kuntoon, ja vasta senjälkeen velvoittaa nuoria tekemään lisää lapsia: Korjaukset pitäisi aloittaa työelämästä, työmarkkinoilla tarvitaan laaja sellainen uudistus jossa  kansalainen saa itse halutessaan käyttää työttömyysvarojaan omaan työllistymiseensä, ihmisen pitää saada valita ottaako rahansa valtiolta työttömänä olosta vai käyttääkö ssaman rahat vakituisen työpaikan luomiseen. Luotaisiin uusi työllistymisturva- järjestelmä työttömyysturvan rinnalle vaihtoehtoiseksi valittavaksi, jossa nuori saa valita kunnan palveluista itselleen sopivan työpaikan, sinne avataan vakituinen virka ja työttömyysvarat muutetaan peruspalkaksi, johon yhdistetään asumis- ja kaikki muut tuet. Työpaikka on aluksi 4- 6 tuntinen, ja siihen saa heittää päälle omaa keikkaan yksityisesti jotta kokoon saa täyden 8 tunnin palkan, verotus pidetään aluksi alhaisena ja  näin aikaansaadaan vakituinen tulo nuorelle sekä työpaikka. Kysymyksessä ei ole kunnan jo vakituista työvoimaa korvaava ihminen, vaan lisätyövoima, jota kaivataan kipeästi julkisella sektorilla esimerkiksi pula-aloilla kuten sotepalveluissa, terveydenhuollossa tai teknisissä palveluissa ja ravintohuollossa. Työtä maassa olisi välittömästi noin 200 000 uudelle ammattilaiselle, ihmisen ja työn pitää kohdata. Näin valtio saisi kohdennettua kalliita työttömyysvaroja työpaikkojen luomiseen, eikä ulkomaanvelkaa tarvitsisi ottaa lisää niin paljoa. Samalla peruspalvelut saataisiin nimenomaan nuorten avulla uudestaan kunnolla pyörimään, eli kaikki hyötyisivät uudesta järjestelmästä.

Meillä on vaalit, täydellistä ehdokasta ei ole keksittykään, mutta minulla on tässä selkeä esitys maamme isojen linjojen kehittämiseksi parempaan suuntaan. Pystyn ajamaan näitä asioita paremmin eteenpäin, jos minulla on sinun tukesi vaaleissa. Tuskin menetät mitään, jos olet itsenäinen äänestäjä ja annat äänesi liittokunnalle,  EDP:lle ja IPU:lle, jotka yhdessä ajavat näitä elintärkeitä asioita.

                                                                         Martti J. Nykänen
                                                                        Kansanedustajaehdokas

torstai 27. joulukuuta 2018

GCM - SIIRTOLAISSOPIMUS UUDESTAAN YK:N KÄSITTELYYN

YK on julkaissut uuden kansainvälisen siirtolaissopimuksen eli ns. GCM-sopimuksen, jonka joukko valtioita on alustavasti hyväksynyt suomi mukaanlukien marokossa hiljattain pidetyssä kansainvälisessä kokouksessa. Kaikki YK:n jäsenmaat eivät kuitenkaan ole sopimusta ratifioineet ja kuten vaikkapa Unkari ja Italia sekä naapurimme Eesti, ja voimakasta kritiikkiä asiassa on esittänyt esimerkiksi ranskan oppositio ja armeija.

Kyse ei ole mistään rutiinisopimuksesta eikä pikkuasiasta, sillä kyseinen sopimus alustavasti velvoittaa allekirjoittavat maat vapauttamaan siirtolaisuuden toteuttamista tavoilla, joiden valvominen ja kontrollointi sisältävät merkittäviä turvallisuuspolittisia kysymyksiä sekä myös valtioitten oman suvereniteetti siirtolaisuuden käsittelyssä voi joutua pahimmillaan kyseenalaiseksi.

Sopimuksessa on sovittu suurista kansainvälisistä periaatteista , ja annettu joitakin hyvinkin tarkkoja yksittäisiä  velvoitteita, kuten esimerkiksi siirtolaisen vapaudesta valita itse kohdemaansa mihin haluaa mennä tai hallitusten neuvotteluvelvollisuudesta keskenään vapaamman siirtolaisuuden toteuttamiseksi, mutta siinä ei ole toisaalla sovittu mistään tarkoista konkreettisista käytännön toimista eikä tavoista, millä sopimusta toteutettaisiin. On esimerkiksi olemassa konkreettinen riski, että valtio joutuu itse karsimaan omia lakejaan ja käytännössä luopumaan ainakin osasta itsemäärämisoikeutta tässä asiassa, koska sopimuksen nämä tietyt tarkasti yksilöidyt tavoitteet velvoitetaan täytettäväksi  halki koko sopimustekstin hyvin painokkaasti sitovalla, mutta yleisellä tavalla . Kun ei ole tarkemmin määritelty, miten yhteistoiminnan sisältöä toteutetaan, ja miltä  tarkalta juridiselta lähtöpohjalta kehittämistyötä tehdään ja neuvotellaan asioista, saattaa yksittäinen valtio joutua asetelmaan, jossa neuvottelukumppanit vaativat tai asettavat suorastaan ehdoksi keskinäisen asioinnin sujumisen takia maata muuttamaan omaa perustuslakiaan tai yleistä suverenitettiin nojaavaa lakisäännöstöään.
Sopimuksen yleinen luonne ja liian yleisluonteisesti määritellyt  suuremmat vaatimukset  jättävät auki  painostusmahdollisuuden yksittäistä valtiota ja sen lainsäädäntöä vastaan, vaikkei siihen olisi todellisuudessa mitään poliittista tarvetta tai edes moraalista oikeutusta.

Sosiaalinen Edistyspuolue haastatteli suomalaista EU-kriitikkoa  ja turkulaista vaikuttajaa Jouko Miettistä joka on julkisesti kritisoinut voimallisesti ja näkyvästi  vasta julkaistua GCM-sopimusta sekä vaatinut sen ratifioinnin hylkäämistä suomen tasavallan osalla. EDP:n johtoryhmä on ottanut kantaa asiaan joka on alempana, julkaisemme seuraavassa Jouko Miettisen haastattelun yhteenvedon hänen itsensä laatimana:

Jouko Miettinen, Eu- kriitikko Turku : GCM PÄHKINÄNKUORESSA

GCM on globaali aiesopimus, joka pyrkii edistämään maahanmuuttoa ja rajoittamaan itsenäisen valtioiden päätösvaltaa siinä.  Se sisältää 23 kohdan toimenpideohjelma.  Allekirjoittajat sitoutuvat ryhtyvänsä resurssiensa mukaan kiireellisiin toimenpiteisiin sen toteuttamiseksi omassa maassaan ja yhteistoimin globaalisti, toisiaan taloudellisesti ja teknisesti tukien.
GCM:n keskeiset argumentit ovat seuraavat, ne ovat sen heikoin kohta:
 1) Maahanmuutto on "Globaalia maailmaa määrittävä piirre". Kommentti: Ikään kuin luonnonlaki, eikä ihmisen aiheuttamaa.
 2) Maahanmuutto "Hyödyttää kaikkia osapuolia". Kommentti: GCM on taloudellisesti kestämätön ja aiheuttaa kaaosta ja epävakautta yhteiskunnissa.
 3) Maahanmuutto "Auttaa ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttamisessa". Kommentti: Kun tulijoiden elintaso nostetaan kohdemaiden tasolle, se päinvastoin lisää talouskasvua, ylikulutusta ja siten ympäristötuhoja, niitä meidänkin on hillittävä. Suomen ylikulutuspäivä oli 11.4.2018, mihin suuntaan se siirtyy?
 4) Maahanmuutto "On kaikkien oikeus maahanmuuton syystä riippumatta". Kommentti: Yllä mainittujen ongelmien aiheuttaminen ei voi olla kenenkään oikeus.
GCM keskittyy oireiden hoitoon.  Se vie suvereeneilta valtioilta resurssit puuttua maahanmuuton syihin, joita ovat suurvaltojen ja sotilasliittojen aiheuttamat sodat, ylikansoitus, globaalien yritysten ja rahoitusjärjestelmien riisto ja lähtömaiden ulko- ja sisäpoliittiset virheet mm. etninen sorto. Emme voi olla näiden virheiden viimeinen vastuunkantaja.  Kun ongelmaan on helpompi ratkaisu, ne jäävät hoitamatta ja seuraukset muiden kannettavaksi.
Kun perusteet ovat väärät, koko sopimukselta ja sen oikeutukselta putoaa pohja pois.  Kaikki mihin sopimus velvoittaa, voidaan tehdä ilman sitä. Ja varmasti siihen pääsee mukaan, kun on nähty mitä kaikkea hyvää se tuo tullessaan.
                                                                                       Jouko Miettinen.

Sosiaalisen Edistyspuolueen kannanotto asiaan 1.12. 2018:
Vapaamuotoinen kansalaisliike EDP ja sen johtoryhmä vaativat suomen hallitukselta GCM- sopimuksen ratifioinnin välitöntä jäädyttämistä ja palauttamista heti takaisin YK:n seuraavan yleiskokouksen  käsittelyyn, jossa suomen esityksestä esitetään asetettavaksi riippumaton asiantuntijatyöryhmä tarkistamaan ja muokkaamaan sopimuksen sisällön sellaiseksi, että sen mahdollinen uudelleen käyttöönotto huomioi ja kunnioittaa kaikkien suvereenien valtioitten omia lakeja. Sopimuksen käyttöönoton edellytykseksi tulee sopia jokaisen valtion oman siirtolaislain voimaisuus ja sopimuksen soveltaminen tulee tapahtua jokaisen valtion omia lakeja ja niiden loukkaamattomuutta korostaen ja kunnioittaen. Sopimuksen tavoitteet ja velvollisuudet tulee olla sopusoinnussa jokaisen allekirjoittajamaan toimintamahdollisuuksien kanssa. Valtioilla tulee olla mahdollisuus käyttää omaa veto-oikeutta tilanteissa, joissa sopimus muodostaa kestämättömän tilanteen sopimuksen toimeenpanossa. vastaavasti mainitulla valtiolla on oikeus esittää oma tulkintansa ja toteuttamistapansa sopimuksessa kansainväliselle yhteisölle.
On muodotettava pysyvä GCM-komissio YK:n alaisuuteen, joka valvoo sopimuksen toteuttamista globaalisaation oikean ja järkevän edun mukaisesti.
                                                                                                           Sosiaalisen Edistyspuolueen hallitus
                                                                                                           1.12.2018
                                                                                                        

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

MARTTI J. NYKÄNEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAAKSI

ITSENÄISYYSPUOLUE JA SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE

Ovat valinneet  21.10. 2018 kotkalaisen Työmarkkina-asiamiehen ja Logistiikkatyöntekijän Martti J. Nykäsen kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. IPU:n ja EDP:n yhteistyö sujuu vanhaan malliin kymenlaaksossa, eli Nykänen asettuu IPU:n viralliselle ehdokaslistalle ja edustaa kumpaakin ryhmää vaaleissa.
Nykänen korostaa kampanjassaan nuorisotyöttömyyden ratkaisemista, koska asia vaikuttaa suomen kansan ikärakenteeseen niin voimakkaasti: Vakituisessa työssä käyvät nuoret perustavat perheitä ja hankkivat lapsia, joilla suomen ikärakennetta saadaan pitkällä aikavälillä korjattua. Kun ikärakenne korjaantuu, alenevat sosiaali-ja terveysmenot asiallisella ja luonnollisella tavalla.

Työmarkkinoilla tarvitaan suurempi uudistus, jolla julkisten palvelujen työvoimapula saadaan ratkaistua ja tämä tulee toteuttaa luomalla työmarkkinoille valinnainen työllistymisturva- ohjelma, jolla avataan työttömyysvaroilla kuntiin ja valtiolle työpaikkoja ja sitäkautta ihmiset pääsevät ja varsinkin nuoret vakituiseen ansioon kiinni.

Sote- uudistus ei yksin riitä, vaan sen avuksi pitää saada laajempi yhteiskunnallinen uudistus, jossa on mukana sekä sote että työmarkkinauudistus että verotuksen uudistus.

Nykänen on järjestyksessään historian toinen kansanedustajaehdokas EDP:n  nimissä, edellinen ehdokas oli Elina Kantola vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Nykänen vastaa numerosta 040-3698103 kaikkiin kysymyksiin politiikassa, linja on vapaa.



maanantai 4. kesäkuuta 2018

SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUSHANKKEET EPÄONNISTUNEITA - EDP:N VAIHTOEHTOMALLI ASIASSA

Istuvan hallituksen hankkeet maakunta- ja soteuudistuksiksi ovat epäonnistuneita, koska ne eivät liity yhdessä laajempiin yhteiskunnallisiin uudistuksiin kuten työmarkkina-ja verotusuudistuksiin.

Suomalainen peruspalvelujärjestelmä on perustuksiltaan toimiva, ja sitä voitaisiin edelleen parantaa romuttamatta koko rakennetta. Uudistushankkeet, joita nykyinen hallitus ajaa, romuttaisi kansalaisten perusturvaa ja altistaisi koko perusturvan liiallisen kaupallistumisen uhalle.

Kansalaisen valinnanvapausteema valita itse palvelun tuottaja jota hankkeessa ajetaan, ei käytännössä tule toimimaan koska julkinen palvelutuotanto joutuisi kilpailemaan suurten yksityisten liikekonsernien kanssa, suuryritykset polkevat työn hinnan alas ja saatuaan palvelusopimukset  ne  ostavat alalla toimivat pienemmät yritykset ja siten määräävät lopulta palveluitten hintatason. Terve hintakilpailu ei toteudu, koska todellinen kilpailu katoaa alan kartellisoitumisen myötä. Jos kunnasta katoaa julkinen kunnan oma palvelutarjonta, jää valinnanvapaus toteutumatta koska palvelun tuottajia on käytännössä vain yksi yksityinen. Jos tämä vielä lopettaa kannatussyistä tarjonnan, on edessä tuotannon ongelmia. Hallitus on pulassa asiassa senkin takia, että uudistuksen huono valmistelu on jo ristiriidassa jopa EU:n määräysten kanssa. Jos hallitus antaa lakiesityksen, sen pitäisi edistää julkisen ja yksityisen palvelutuotannon yhteistyötä ja tasapainoa asettamatta niitä vastakkain kuten nyt käy.

Julkisella sektorilla on jo nyt kova työvoimapula ammattitaitoisesta työvoimasta, ja uudistus vähentäisi vielä ennestään työpaikkoja julkisella puolella, joten uudistuksen työllistävä vaikutus ei toteudu, vaan samat työt pyritään teettämään halvalla työllä entistä vähemmällä työvoimalla. Tämäkö on sitä työvoimapolitiikkaan, jolla halutaan turvata suomalainen ammattityö 2020- luvulla?

Sosiaalisen Edistyspuolueen tarjoama malli parantaisi nykyisen peruspalvelujärjestelmän tuottavuutta antamalla kulujen hallintaa työpaikoille ja työntekijöille itselleen, sekä uudistamalla koko työmarkkinajärjestelmää siten että valtion työttömyysvaroja saa käyttää omaehtoiseen työpaikkojen luomiseen ja työllistymiseen siellä, missä työtä on runsaasti olemassa mutta ei työpaikkoja. Näin saataisiin peruspalvelujen määrä nousemaan ja työllisyysastetta korjattua samassa, kun nuoret ikäpolvet pääsisivät vakituisiin töihin, perustaisivat perheitä ja tekisivät lapsia eli samassa valtion ikärakennetta josta kaikki ovat huolissaan, saataisiin korjattua ja koko maan kehitys parempaan suuntaan. Yhdistämällä verotusuudistus samaan työmarkkinauudistuksen kanssa saatasiin aikaan tarpeellinen laajempi yhteiskunnallinen uudistus, jolla suomalainen perusturva saataisiin kehittymään oikeaan suuntaa 2020-luvulta eteenpäin.



torstai 26. huhtikuuta 2018

EDP:n ja IPU:n YHTEISTYÖ JATKUU KYMENLAAKSOSSA

HIENO JA PERINTEIKÄS JÄRJESTÖJEN YHTEISTOIMINTA JATKUU


Sosiaalinen Edistyspuolue ja Itsenäisyyspuolue r.p. ovat sopineet kymenlaaksossa ja kotkassa tehtävästä yhteistyöstä myös tulevalla vaalikaudella ja tulevissa eduskuntavaaleissa 2019. EDP:n puolelta otettiin yhteyttä Itsenäisyyspuolueen hallitukseen, ja esitettiin vanhan jo vuonna 2011 alkaneet piiritason vaali- ja puolueyhteistyön jatkamista edelleen. Vuonna 2011 eduskuntavaaleissa ja 2012 kunnallisvaaleissa EDP:llä oli ehdokkaana molemmissa vaaleissa IPU:n listalla  puolueen pitkäaikainen varapuheenjohtaja Elina Kantola. Vaaliliitto teki hedelmällistä yhteistyötä ja pohjusti osallaan vuosien 2015 ja 2016 hyviä vaalituloksia kymen piirissä joissa  ryhmien kannatus lisääntyi EDP:llä ja IPU:lla ollessa yhteinen ehdokas Kristian Sheikki Laakso listalla. EDP tuki Laaksoa vaaleissa.

SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE MUISTAA JA KUNNIOITTAA ITSENÄISYYSPUOLUEEN EDESMENNYTTÄ PUHEENJOHTAJAA, YHTEISTYÖKUMPPANIAMME ANTTI PESOSTA.

Itsenäisyyspuolue on myös hyväksynyt  vapaamuotoisen kansanliikkeen Sosiaalisen Edistyspuolueen jäsenistön hakemuksia Itsenäisyyspuolueen jäseniksi, joten kaikki liittyneet edustavat EDP:n lisäsi kaikissa tehtävissään ja edustuksissaan virallisissa puoluetehtävissä Itsenäisyyspuolue rp:tä. Koska EDP on vapaamuotoinen kansanliike ja IPU rekisteröity puolue, on rinnakkaisjäsenyys IPU:ssa mahdollinen. IPU:n kanssa on sovittu, että tullessaan valituksi IPU:n listalta johonkin luottamustehtävään EDP:n edustus toimii silloin ensisijaisesti IPU:n puoluestatuksella, ja ohessa EDP:n edustajana. Ryhmien ideologiat ovat vapaan suomen ajajina niin lähellä toisiaan, että kumpikin ryhmä tulee edustetuksi tasavertaisesti.

Kotkaan  perustettiin 1.4. 2018 kokouksessa IPU:n kotkan toimintaryhmä, joka kokoontuu samassa kun EDP:n kotkan paikallisosasto ja jaostot tekevät yhteistyötä kaikissa asioissa. IPU:n toimintaryhmää vetää kotkassa Suurtalouskokki Teija Rönnberg, varapuheenjohtaja on Petri Rossi ja sihteerinä toimii Martti J. Nykänen. Seuraava yhteinen  IPU /EDP kokous on syyskuussa 2018.

Kokous päätti myös julkaista IPU- KOTKA lehteä kaksi kertaa vuodessa ja viedä julkisissa kokouksissa saatuja asioita kansalaisilta kunnanvaltuustolle ajettavaksi.

                                                                                     Martti J. Nykänen
                                                                                     EDP/ IPU





keskiviikko 21. helmikuuta 2018

SUOMEN TURVALLISUUSPOLITIIKAN TULEVAISUUS

POHJOISMAIDEN NEUVOSTOSTA UUSI TURVALLISUUSORGANISAATIO


Suomen  puolueettomuutta ja sotilallista liittoutumattomuutta kannattaa kaikkien merkittävien tutkimusten mukaan stabiilisti noin 60-70 % kansalaisista ja tämän pitäisi näkyä siten myös valtiojohdon ulkopoliittisissa linjauksissa, mutta tästä kansakunnan mielipiteestä huolimatta valtion turvallisuuspoliittiset linjaukset kallistuvat yhä enemmän länteen ja NATO-puolustusliiton suuntaan tehdyin isäntämaasopimuksin ja yhteistyösuunnitelmin. Suomen pitkäaikainen ja kansainvälisesti arvostettu ja tunnustettu puolueettomuuspolitiikka on joutunut kiusalliseen ja harmittavaa tilanteeseen, kun maamme joutuu tasapainoilemaan sekä idän että lännen etupiirien välissä ja samaan aikaan kansakunnan mielipide näkyy vain osin valtion puolueettomuspolitiikan hoidossa. Ristiriitaa on siis sekä suomen että ulkomaiden välisessä roolijaossa, että kansakunnan sisällä. Kansalaiset ovat hyväksyneet nykyisen ulkopoliittisen linjauksen, koska parempaakaan ei ole ollut tarjolla.

Kaikki hyväksyvät pohjoismaisen yhteisen puolueettoman puolustustoiminnan kehittämisen, mutta miksi ei haeta sille uusia toteuttamiskeinoja ja laajenneta tätä aluetta siten, että kaikki pohjoismaat voisivat sillä toimia riippumatta siitä, ovatko ne NATO-jäseniä vaiko ei?

Sosiaalisen Edistyspuolueen ulkopoliittisen jaoksen kokouksen hyväksymä näkökanta 1.2.2018 kokouksessaan on se, että suomen tulisi olla aloitteellinen ja lähteä kartoittamaan uusia toimintapoja pohjolan turvallisuuspoliittisten ratkaisujen löytämiseksi. Yksi tälläinen mahdollisuus löytää uusia linjauksia ja toimintapoja olisi hyödyntää jo olemassaolevia pohjoismaisia kaikkien tahojen hyväksymiä organisaatioita, joiden käyttö on ollut matalalla profiililla ja vähäisen hyötysuhteen alaisena. Pohjoismaiden Neuvosto, PN olisi eräs tälläinen kaikkien pohjoismaiden ja koko euroopan ja USA:n hyväksymä instituutio. Pohjoismaiden neuvosto käsittää joukon valiokuntia joissa työtä tehdään eri asioissa, mutta turvallisuuspoliittinen valiokunta siltä puuttuu.

Provosoimatta suurvaltoja tai mitenkään muuttamatta poliittista tasapainotilannetta, PN:n alaisuuteen voitaisiin perustaa ensiksi turvallisuuspoliittinen valiokunta, jonka alaisuuteen voitaisiin perustaa yhteispohjoismaiset turvallisuusjoukot, joihin jokainen pohjoismaa sijottaisi omia reserviläisjoukkojaan, ei siis Nato- joukkoja niissä maissa mitkä Natoon pohjolassa kuuluvat, ja näillä joukoilla ei olisi mitään tekemistä NATO:n toiminnan tai intressien kanssa.

Tälläinen ratkaisu avaisi ovet kaikille pohjoismaille tehdä puolueetonta, toisella tasolla liikkuvaa yhteistyötä pohjolan puolustamiseksi, ilman että suurvaltapolitiikka sitoo liikaa maiden käsiä.
Nämä sotilaalliset joukot pitäyisivät tiukasti erillään Nato:n toimista ja niitä käytettäisiin vain pohjolan rajojen puolustamiseen tarvittaessa.

Suomen täytyy lakata elämästä epävarmuuden aikaa ulkopolitiikassa tai lakata huojumasta milloin mihinkin ilmansuuntaan, ja sen tilalle täytyy tuoda kestävä ja vakaa ja uskottava yhteispohjoismainen puolueeton turvallisuuspolitiikka ja sotilasyhteistoiminta PN:n alaisuudessa.


                                                                  Sosiaalisen Edistyspuolueen
                                                                  Ulkopoliittinen Jaosto 1.2. 2018

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

YLITÖIDEN VEROTUS ALHAISEMMAKSI

PALKAN ON JÄÄTÄVÄ HETI KÄTEEN LISÄTYÖSTÄ

Suomen ylitöiden  välitön verotus on kohtuuttoman kovalla tasolla, kun valittavalla verotusprosentilla joko ensin täytyy maksaa jopa 40 % vuosirajan ylittävästä tulosta veroa, tai sitten joutuu vaihtoehtoisesti jokaisesta ansaitusta lisätulosta maksamaan tasaisesti koko vuoden ajan välittömästi senverran veroa, ettei käteen jää heti tarpeen olevaa  lisärahaa. Veronpalautuksina hyvitettävät myöhemmät tulot eivät auta silloin, kun rahaa juuri tarvittaisiin ja lisätyötä pitäisi tehdä varsinaisen työpäivän päälle useinkin varsinkin alhaisimmissa tuloluokissa todella paljon , jotta rahaa tulisi niin paljon että  siitä on heti apua. On passivoivaa toimintaa, että lisätuloista menee tämän teknisen järjestelyn takia suuri osa suoraan verottajalle. Tänä aikana, jolloin työvoimapula yhä kasvaa eikä ammattitaitoista työvoimaa ole riittävästi aina saatavilla, joudutaan monessa firmassa pyytämään olemassaolevaa työvoimaa tekemään enemmän. Tätä vapaaehtoista uhrautumista pitäisi palkita siten että nimenomaan tilapäinen ylityö kannattaa, eihän koko asiaa ole tarkoitettu pysyväksi ilmiöksi eikä työvoiman puuttumista jatkuvaksi ilmiöksi. Nykyinen ennakonpidätykseen ja jälkihyvitykseen perustuva systeemi iskee väärään kohtaan palkansaajan ylityörahojen hankkimisessa.

Sosiaalinen Edistyspuolue esittää seuraavia uudistuksia, joilla lisätyötä ja ansiota tekevä ihminen hyötyisi kunnolla ylitöiden ja lisätöiden tekemisestä:

Omassa työssä tehtävä ylityö:

Omaa perusveroprosenttia noudatettaisiin 20 lisätyötuntiin asti, jonka jälkeen verotus laskisi seuraavilta 30 tunnilta 5 prosenttia alaspäin. seuraavalta 40 ylityötunnilta laskisi verotus edelleen 5 prosenttia alaspäin ja pysyisi siinä siten, että alennettua veroprosenttia saa tehdä yhteensä kalenterivuoden aikana korkeintaan 200 tuntia.

Toisena työnä oman varsinaisen työn lisäksi suoritettava lisätyö, sivutyöverokirjalla:
- Lisätyön verotusta lasketaan siten, että nykyinen ansioraja, jolla ylityön veroa määrätään, lasketaan 10% tasolle  senjälkeen kun vuodessa sallittu raja on ylitetty, eikä verotuksen määrää nosteta ylöspäin kuten tähän asti on tehty. Tällä prosentilla saisi tehdä loppuvuoden töitä sen verokauden loppuun , ja uudistus koskisi alle 3000 euroa kuussa nettona käteen saavia palkansaajia.

Näillä tukitoimilla valtio saisi edelleen työtulojen veroja riittävästi, ja vaikea työmarkkinatilanne saisi helpotusta vapaaehtoisten tekijöitten avulla kun tilapäisten ylitöiden tekeminen olisi oikeasti kannattavaa.

                                                                    Puoluehallitus ja työvaliokunta 24.9. 2017

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

VARAPUHEENJOHTAJA ELINA KANTOLA ON POISSA

Sosiaalisen Edistyspuolueen pitkäaikainen varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsen Airi Elina Kantola nukkui rauhallisesti pois kotkan karhulan sairaalassa 5.12. 2016. 86 vuoden ikäisenä lyhyen sairastelun jälkeen.

Kantola eli alkupuolen elämästään savonmaalla , hän syntyi tuusniemellä 4.12. 1930 ja perusti perheen saaden kolme lasta. Kantola valmistui opettajaksi 1950-luvulla ja opetti alkuun alakouluja tuusniemellä, siirtyen sitten heinäveden ja varistaipaleen kouluihin joista lopuksi  1970-luvulla warkauteen jossa jäi eläkkeelle vakituisesta virasta terveydellisistä syistä johtuen . Kantola muutti kotkaan kymenlaaksoon asumaan 1982, ja 1980-luvulla hän  teki edelleen eläkeläisopettajana lukuisia sijaisopettaja-töitä kaikissa kotkan peruskouluissa terveytensä sen salliessa.Kantola oli pidetty opettaja  kotkassa, hän piti järjestystä koululuokassa vanhanajan arvovallan avulla ja auttoi nykyisissä ongelmissa kamppailevia nuoria. Kantola oli mukana suomen punaisen ristin vapaaehtoistyössä 1980-luvulla, sekä 1990-luvulla  suomen veteraaniopettajien järjestössä sekä kotkan kansallisissa eläkeläisissä. Vapaa-ajan urheilutoiminnassa Kantola toimi Kuopion KalPan naisten jääkiekkojoukkueen kannatusyhteisön Kilpiverkoston puheenjohtajana. 2000- luvulla Kantola oli mukana elämänsä loppuun asti poliittisessa toiminnassa , hänet valittiin Sosiaalisen edistyspuolueen varapuheenjohtajaksi ja hallituksen jäseneksi 2005 joissa tehtävissä hän toimi kuolemaansa saakka. Kantola oli EDP:n historian ensimmäinen kansanedustajaehdokas vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sekä myös kunnallisvaaliehdokas vuoden 2012 vaaleissa. Kantola puolusti voimakkaasti eläkeväestön asemaa ja oikeutusta hyvin ansaittuun eläkkeeseen kampanjoissaan.

 Elina Kantola edusti aitoa vanhanajan sivistysyhteiskunnan sosiaaliliberaalia akateemista väkeä, ja todellista suomalaista tasavaltalaisuutta ja demokratiaa sen parhaimmassa merkityksessä. Sosiaalinen edistyspuolue muistaa kiitolllisena Elina Kantolaa ja kunnioittaa  ja vaalii hänen polittista perintöään.

Puoluehallitus piti hiljaisen hetken ensimmäisessä kokouksessaan 21.5.2017. Kantolan muistoksi.

                                                          Martti J. Nykänen
                                                          

maanantai 1. elokuuta 2016

RYHMÄN IDEOLOGINEN YLEIS-ESITTELY

SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE -
KOHTI TOIMIVAA TASAVALTALAISUUTTA!

YHTEISKUNNAN SUURET LINJAT JA ONGELMAT VAATIVAT  UUSIA RATKAISUJA JA 
AJATUKSIA.

LUE OHJELMASTAMME MITEN HALUAMME SUOMEA KEHITTÄÄ ETEENPÄIN KOHTI KANSALAISTEN TODELLISTA TASAVALTAA, JOKSI MAAMME AIKOINAAN PERUSTETTIIN.


Olemme poliittisesti  perinteisen suomalaisen vapaan yhteiskunnan kannattajia, jossa kuitenkin vallitsee sosiaalinen oikeudenmukaisuuden periaate ja kaikenlainen turha vastakkainasettelu pyritään poistamaan.
Luokkayhteiskunta on aikansa elänyt, koska olemme kaikki suomalaisia, julkisen sektorin työntekijät, yrittäjät, osuuskuntalaiset, eläkeläiset, opiskelijat ja muut ryhmät.

Sosiaalisen Edistyspuolueen yhteiskunnassa on vain yksi luokka, ja se on tasavallan kansalaiset iästä, rodusta ja uskonnosta tai sukupuolesta riippumatta. Poliittisen toiminnan perustana tulee olla aito tasavaltalaisuus, joka palvelee kaikkia yhteiskunnan sektoreita ja valtakunnan kehittämistä kaikilla elämänaloilla.

Puolueen toimintaa:

Puoluehallitus ja sen työvaliokunta kokoontuvat kuukausittain,edustajisto ja piirijärjestöt puolivuosittain,
kerran vuodessa on kesäkuussa puoluekokous, paikallisosastot kokoontuvat kerran kuukaudessa.
Puolueella on 1.6. 2016 mennessä muodostunut kaksi piirijärjestöä uusimaa ja kymi, joissa
toimii kaksi alueosastoa kotkassa ja espoossa. 
Puolueella on työmarkkinajaosto joka käsittelee työelämän kaikkia asioita kokouksissaan, 
Puolueen kaikilla organisaatiotasoilla tehdään laajaa ryhmätyötä ohjelmien valmistamiseksi ja kansalaiset voivat olla mukana kaikissa työryhmissä.

puolueen tulevista koko organisaation kokouksista tiedotetaan täällä.


TASAVALTALAINEN SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE.
kohti 2020- lukua vapaiden kansalaisten omin ajatuksin ja esityksin

SOSIAALIPALVELUT: VANHUSTENHUOLTO

VANHUSTEN KETJUKAVERI - KOKEILU KÄYNTIIN

Yksinäiset kotona asuvat vanhukset ovat suuri ryhmä, joille yhteiskunnan tukipalvelut eivät nykyisellä kapasiteetilla ehdi millään avustamaan tarpeeksi kotona viikon aikana. Usein kyse on jopa pelkästä seuran puutteesta, jokainen inhimillinen olento on oikeutettu ja tahtoo  ainakin välillä keskusteluseuraa itselleen.

Kuntien kokeiltavaksi pitäisi pikimiten ottaa ns. ketjukaveri- kokeilu, jossa jokaiselle kotona asumaan kykenevälle vanhukselle luotaisiin yhteys toiseen lähellä vastaavasti asuvaan toisen vanhukseen, ja nämä pitäisivät toisiinsa sovitusti päivittäin esimerkiksi puhelimitse yhteyttä. Tämä loisi sosiaalisen verkon koko kuntaan, missä vanhukset huolehtisivat voimiensa mukaan kaverin turvallisuuden tunteen säilymisestä.

Hyväkuntoisimmat vanhukset voisivat saada ilmaislippuja esim. uimahalleihin, teattereihin, elokuviin tai  muuhun viihteeseen kunnalta, jos vanhus ottaisi mukaan ketjukaverin sosiaaliseen tapahtumaan. Kunta voisi tukea pienin panotuksin merkittävästi vanhusten sosiaalisen turvallisuuden säilymistä.

VALTIONYHTIÖT - VALTION VARAKKUUS

VALTIOLLA ON OIKEUS OMISTAA OMAISUUTTA

Viimeisten vuosien aikana valtaosa suomalaisista valtionyhtiöistä on joko myyty tai valtion omistus on jäänyt vähemmistölle. Koko valtion omistajajuuteen ollaan suhtauduttu kuin pahimpaan pahaan, nähty se milloin kilpailua rajoittavana asiana , milloin sosialismin peikkona ja milloin minäkin. on silmiinpistävän erikoinen tilanne että valtion omistaja-oikeutuksesta ollaan pitkälle luovuttu politiikan puolella riippumatta siitä, kuka on vuoroinkin ollut vallassa. Kuinka on mahdollista, että kansallinen ylpeydenaihe on jäänyt pois politiikan prioriteettilistalta? Misseä vaiheessa suomen valtion pitkä ja perinteikäs omaisuus muuttui häpeäksi?

Suomessa on aina ollut vahvoja päätoimialoja teollisuuden puolella: Paperi- ja metsäteollisuus, suomalainen maailmankuulu telakkateollisuus. Huonompinakin aikoina ne ovat olleet valtion pysyvää omaisuutta ja tulojen lähde. Vanha taloudellinen viisaus on aina kuulunut, ettei hyvää kannata huonona aikan myydä. Tämän pitäisi olla ohjenuorana vallankäytössä myös valtiontalouden suunnalla.

Samaan aikaan kun valtion omistusosuus on pudonnut on myös kyseisten pääalojen omavaraisuus-aste tippunut samassa suhteessa. Päätuotantoaloilla, joista suomi on saanut suurimmat ulkomaantulonsa, riippuvaisuus ulkomaisista toimittajista on lisääntynyt yli turvallisen rajan. Olipa kyseessä kirjoituspaperi tai sairaalatarvikkeet, pitäisi valtiolla olla monipuolinen omavarainen tuotanto näissä jokapäivän tavararoissa ja tuotteissa.

Puhutaan maailman muuttumisesta ja siitä, että suomen pitää seurata aikaansa.
kysymys kuuluu: kenen aikaa?

TURVALLISUUSPOLITIIKKA - PUOLUEETON SUOMI

PUOLUEETON SUOMI ON OLLUT RAUHAN SUURVALTA  -TILANNE ON MUUTTUNUT PN:LLE KRIISIHALLINTAJOUKOT

Sosiaalinen Edistyspuolue pitää parhaimpana Pohjoismaiden yhteistä puolustusta, mutta hyväksyy liittymisen sotilasliitto Natoon pakottavan turvallisuusuhan edessä maamme vapauden takaamiseksi.

 Sotilaallinen liittoutumiskeskustelu muuttui  kertaheitolla Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja koko  suomen vanhan puolueettomuusroolin romahdettua 70 vuotta kestäneen rauhanjakson jälkeen. roolin aktivoiduttua sotilaalliseenyhteistyöhön läntisen sotilasliitto NATO:n sekä ruotsin ja muutamien muiden maiden kanssa. Suomella on oltava jatkossakin riittävä ja uskottava puolustus , joka pystyy operoimaan muiden maiden kanssa tarpeen mukaisesti.

Pohjoismaiden neuvostolle tulee muodostaa omat viralliset kriisinhallintajoukot joihin voidaan liittää jokaisen pohjoismaan reserviläisjoukkoja. Nämä joukot ovat PN:n virallista omaa koneistoa eivätkä ole ristiriidassa minkään sotilasliiton toiminnan kanssa.


EU EI PAKKOLIITOS - POHJOISMAIDEN YHTEISTYÖ MYÖS VAIHTOEHTONA

BRITANNIAN  ERO EU:sta ja NORJAN TIE AIEMMIN


Vahvistivat sen tosiasian, ettei EU senenempää kuin mikään muukaan taloudellinen yhteisö tai järjestelmä ole pakon saneleman ratkaisu vaan kansakunta voi toimia "vanhassa ja vapaassa euroopassa" omilla ehdoillaan.

Suomen tulee kriittisesti ja rehellisesti arvioida Euroopan Unionin kannattavuuttaa suomelle, ja tehdä omat ratkaisunsa mukanaolosta jatkossa kansallisen pitemmän linjan hyödyn mukaisesti.


Siinävaiheessa, jos ja kun EU- säädökset astuvat merkittävissä määrin suomen perustuslain alkuperäistä henkeä vastaan, tulee istuvan eduskunnan vetää asiassa tarvittavat johtopäätökset.


POHJOISMAIDEN NEUVOSTOSTA KEHITETTÄVÄ TALOUDELLINEN YHTEISÖ

PN on jo vanha ja arvovaltainen yhteisö joka on aikaansaanut huomattavia yhteisiä pohjoismaisia linjauksia kaikkien pohjoismaiden kesken. Mikään ei estä tuomasta uutta taloudellista ulottuvuutta tähän rintamaan.
Suomen on aloitettava tunnustelut uuden taloudellisen pohjoismaisen "Nordic Economy Area" alueen luomiseksi.

YHTEYSTIETOJA LIIKKEESEEMME



TASAVALTALAINEN SOSIAALINEN EDISTYSPUOLUE

Puoluehallitus 2021-22

PUHEENJOHTAJA
TEIJA NYKÄNEN
teijaa. nykanen@gmail.com

VARAPUHEENJOHTAJA 
MARKO LAMPINEN 
edistyspuoluesosiaalinen@gmail.com /pyydetään ottamaan yhteyttä keskuspostin kautta

2.VARAPUHEENJOHTAJA
PETRI ROSSI
edistyspuoluesosiaalinen@gmail.com/pyydetään ottamaan yhteyttä keskuspostin kautta

PUOLUESIHTEERI/
TYÖMARKKINASIHTEERI
MARTTI J. NYKÄNEN
PUH 040-3698103
martti.nykanen@kymp.net

TEEMU RIUTTANEN  hallituksen jäsen
KIMMO RIUTTANEN  hallituksen jäsen

PIIRITOIMISTO KYMENLAAKSO
Loitsutie 10 e 38 48350 Kotka

PIIRITOIMISTO UUSIMAA
Arvelantie 5 i 45 02770 Espoo

PUOLUETOIMISTO
Loitsutie 10 e 38 48350 Kotka
Puh 040-3698103
edistyspuoluesosiaalinen@gmail.com

IN MEMORIAM:

Edellinen varapuheenjohtaja vuosina 2005- 2016 oli Elina Kantola.

KOULUTUSJÄRJESTELMÄN KRIISIIN APUA

PERUSKOULUUN JÄRJESTYS JA TYÖRAUHA TAKAISIN

luokanvalvoja- systeemiin uusi sisältö


OPPILAAT eivät ehdi oppimaan koulussa tarpeeksi, koska opettajan työpäivä kuluu monasti pelkän normaalin järjestyksen pitämisessä, ja itse aineopetus kärsii valtavasti tästä seikasta. Jatkuvan raskaan järjestyspoliisina toimimisen takia monet alan ammattilaiset lopettavat uransa täysin uupuneina ja motivaationsa menettäneinä. Tämä näkyy pahiten suurissa kaupungeissa.

Opettajan oli vanhoin aikoina kunnioitettu ja arvostettu instituutio, yhteiskunnan sivistyksen luoja ja esikuva.
Akateemisen väen työ on ollut vuosisadan verran ja kauemminkin suomen kansakunnan sivistyksen perusta.


Jotta peruskoulun työhön saataisiin uudestaan ns. ylivapaan kasvatuksen aikakauden jälkeen jotakin tolkkua,
tulee perusasia eli työrauha ja järjestys aivan ensimmäiseksi palauttaa kouluihimme.

Opettajan työrauha täytyy turvata, ja tässäkohtaa  esitämme ns. luokanvalvoja-tittelin uudelleen arvioimista seuraavalla tavalla:

Luokanvalvoja olisi jatkossa luokan pysyvä vastuuopettaja, joka johtaisi saman luokan ensimmäisestä luokasta alkaen aina viimeiseen yhdeksänteen luokkaan asti, ja hänen ensisijainen tehtävänsä olisi luokan kasvatuksellinen opettaja ja järjestyksen pitäjä. LV olisi mukana kakkosopettajana jokaisella tunnilla ns. kakkosopettajana, joka pitäisi ainetunnilla järjestyksen ja samalla auttaisi oppilaita tehtävissä tarpeen mukaan kiertämällä luokassa tunnin aikana. Näin aineopettajat saisivat töydern työrauhan omassa aineessaan.

Luokavalvoja voisi toimia päätehtävänsä ohessa esimerkiksi liikunnanopettajana, joka vetäisi fyysisen puolen harjoitukset omalle luokallleen. Tällainen opettaja, joka olisi jokaisen oppilaan tuttu ja luotettu ihminen pienestä ekaluokkalaisesta viimeiselle luokalle valmistumiseen asti, poistaisi järjestyshäiriöt sekä koulukiusaamisen ja oppilaat olisivat turvassa koulupäivän aikana.

LV olisi myös suhdelinkki oppilaan kotiiin, ja saisi keskittyä kasvatustoimintaan koulun puolelta.

YMPÄRISTÖ- JA LUONNONSUOJELU

AURINKOVOIMA PÄÄKÄYTTÖENERGIAKSI

SÄHKÖAUTO KAUPUNKEIHIN , BENSAMOOTTORIT KAUKOLIIKENTEESEEN
hybridiauton kautta uuteen aikakauteen

ÖLJYVARAT  loppuvat muutamien vuosikymmenten kuluessa jolloin suuret kansainväliset öljy-yhtiöt joutuvat jokatapauksessa muuttamaan toimialaansa. Olisi yleisluonteisesti järkeenkäypää, että nämä liikejätit alkaisivat jo hyvissä ajoin varautumaan asiaan ja muuttamaan ja laajentamaan toimialaansa.


Sosiaalinen Edistyspuolue tarjoaa energiayhtiöille ja öljyntuottajille mukaantuloa kehittämään akkuteollisuutta sekä ottamaan osaa sähköautoverkkojen latausjärjestelmien luomiseksi kaupunkeihin siten, että pyrkimyksenä olisi autoilutapa jossa kaikki kaupunkiajo tapahtuisi sähkömoottorilla ja vasta kaukomatkoille vaihdettaisiin  bensamoottori päälle. Tämä tarkoittaa voimakasta satsaamista ns. hybridiauton edistämiseksi. nykyisin halvin malli maksaa suunnilleen 30 000 euroa, hinta on saatava sarjatuotannolla tavallisen auton tasalle lähivuosina.

Aurinkovoimaa tulee voimakkaasti lisätä suomessa ja koko maailman energiatuotannossa, ja siihen liittyen tuulivoimaa ja vesivoimaa tulee myös merkittävästi lisätä koska näiden teknologinen hyötysuhdekin on parantunut vuosien saatossa.

Atomivoima on väistyvä asia, mutta nykyiset voimalat tulee loppuunkäyttää siirtymävaiheessa pois atomivoimasta, jotta siirtyminen olisi konkreettisesti toteuttavissa.